Omenoista

Täysin puutarhoihin liittymättömästä blogista eli Paras aika vuodesta - blogista löysin sattumoisin osuvan kommentin:

omenapuiden ongelma on se, että niistä tulee omenoita.

tämä saattaa kuulostaa romanttiselta ja ihanaiselta omavaraistalouden ajalta. joku saattaa ehkä nähdä silmissään omenanpoimintatalkoot, joissa nuoriso tikkaiden varassa roikkuen poimii punaposkisia hedelmiä puista, iloisesti ystävien vitseille nauraen. kypsät hedelmät viedään ehkä mehuasemalle, ja pitkin talvea nautiskellaan takkatulen ääressä kotitekoista, lisäaineetonta omenamehua.

tämä mielikuva on vaarallinen ja väärä.

oikeasti omenoita noukitaan maasta selkä hoosiannaa ulvoen ja kiroillen. puolet omenoista on mätiä, siitä kohdasta, johon on kätensä iskenyt. puolet lopuista on madonsyömiä tai linnun piloille hakkaamia. jäljelle jäävä neljännes ei yhtäkkiä enää tunnu läheskään vaivan arvoiselta - etenkin kun muistaa, ettei pidä omenamehusta.

(puussa oleva omenat voi kyllä poimia tikkailla, mutta ne ovat raakoja.)

suosittelen, että epäuskoiset muuttavat noin kymmeneksi vuodeksi asumaan taloon, jonka pihalla on 15 omenapuuta.

© Liina, lainattu luvalla.

Siinä siis maaseudun raadollisuutta kerrakseen ja näinhän se aika pitkälle meneekin, vaikka miten haluttaisiin tarjota romantiikannälkäisille kaupunkilaisille vähän kauniimpaa kuvaa omenapuista ja sadonkorjuusta. Omenoiden syöminen suoraan puusta on ihan toinen juttu kuin niiden järjestelmällinen kerääminen useamman aarin alalta. Sitä paitsi tuosta purkauksesta unohtuivat ampiaiset, jotka nekin ovat innokkaasti jäystämässä omenoita, joiden kuori on rikkoutunut ja ampparit pääsevät käsiksi makeaan hedelmälihaan.

Niin että jos meidän omenoista iso osa jää peurojen evääksi, niin siihen on olemassa ihan syynsä...