Kukkia

Tunnistamaton


Omenapuut ovat näin kauniisti kukassa. Onneksi nyt on luvattu lämpimiä poutapäiviä, joten pölytyksestä on edes toivoa.


Syreenien tuoksu on varmasti huumaava, harmi vain että nuhanenä ei haista ihan kaikkea.


Kukkii se meidän mantsurianjalopähkinäkin.

Ruohonleikkuuta

Ruoho oli leikattu ensimmäisen kerran lauantaina, joten torstaina se oli jo aika epäsiistin näköinen, varsinkin kun olin tehnyt ensimmäisen leikkauksen korkeammalla terällä. Torstaina olikin aika vetää sillä normaalilla 4-5 sentin leikkuukorkeudella.
Jälki oli aluksi siistiä, mutta sitten kuului rynks.


Ja tämä jäi käteen.


Lopputulos oli hieman... sanottaisiinko epätasainen?

Kuten pari kertaa kesässä muutenkin, katkesi ruohonleikkurista terien hihna. Naapuri, jolla leikkuri on säilytyksessä, sanoi että jo sitä odotettiinkin. Yleensä se katkeaa keväällä ensimmäisen kerran, ilmeisesti kai siksi, että se on ehtinyt talven säilytyksessä kuivua ja hapertua sen verran, ettei tarvita välttämättä kuin epäonninen pikku oksa, niin käy näin. Hihnan vaihto on kuulemma vähän inhaa puuhaa, koska sitä varten pitää purkaa koko teräosa, mutta ei auta muukaan.
Ja näitä hihnoja kannattaa sitten olla varastossa jokunen, kas kun niitä ei välttämättä huoltoliikkeistä aina löydy. Eivät kuulemma ole kuluvia osia! Ja katin kontit.

Minusta tuntuu että tämä on tillipioni

Mitä voi kuviin luottaa, niin epäilen vahvasti tämän meidän uusimman pionitulokkaan olevan tillipioni, Paeonia tenuifolia. Pionien koti-sivusto kertoo tillipioneista kaikenlaista mielenkiintoista ja antaa ohjeita niiden hoitoon. Pitäisi olla aurinkoinen ja tuulinen paikka muttei saa pidättää vettä. Aurinkoinen nykyinen paikka on kyllä, tuulesta en ole niin varma, kun on seinän vieressä ja mitä maaperän laatuun tulee, niin minulla on ikävä käsitys, että sieltä kaiken alta löytyy märkä, kylmä ja kostea savi... Mutta on tuo nyt nähtävästi sen verran viihtynyt että kukkasiakin on tänä vuonna tehnyt.
Se kuulemma kuihtuu jo hyvissä ajoin heinäkuussa eikä sitä saa erehtyä kastelemaan vaikka se ruskettuneelta näyttääkin. Ja kosteutta keräävät talvisuojat ovat ehdottomasti nou-nou.

Pionit ovat myös yksi sellainen kasvisuku, jonka edustajia huolisin pihaan mielin määrin. Voih, valkoista, vaaleanpunaista, tummaa pinkkiä, punaista, raidallista, keltaista! Mielellään kerrottuna, vaikka on osa noista yksinkertaisistakin pioneista kauniita, kuten tämä tillipionikin. Ja sitten jos pelkän nimen perusteella pitäisi joku lajike valita, se olisi Scarlett O'Hara.

Maisemaa pihasta

Tällainen maisema avautuu etelän suuntaan talon takaa.


Ja tämä on muutaman vuoden takainen itäsuunta, tuona vuonna kasvimaa oli tällä reunalla.

Syreeneissäkin jo kukkaset

Maanantai-iltana talonpoikaissyreenit näyttivät tältä. Että minä sitten rakastan kevättä!

Omenapuut aloittelemassa kukintaa

Meidän omenapuut ovat ihan juuri hollillaan aloittelemassa kukintaa. Minä päivänä tahansa, kun tulen töistä kotiin, on omenatarha muuttunut lumenvalkoiseksi. (kuvattu ma-iltana, tätä julkaistaessa näin on voinut jo käydäkin)

Sain onneksi myös mieheltäni digijärkkärin lainaan, joten nyt kelpaa kuvata omenankukkia vähän paremmalla kalustolla.

Muistilappu

Osta se pahuksen istutuslapio kadoksissa olevan tilalle!!
Oli eka kerta kun istutin perunaa käsin ilman istutuslapiota ja taatusti myös viimeinen. Ei ole ihmisen puuhaa se.

Vieraissa

Luulen törmänneeni rautatieomenapuuhun (Malus hyvingiensis) ja missäpä muuallakaan kuin Hyvinkään rautatieasemalla. Onhan rautatieomenapuu sekä Hyvinkään että rautateiden nimikkopuu, jos Trafiikin nettisivuihin on luottamista. Ai että se kukki ja tuoksui.


Tämä olisi minusta kauhean nätti meidänkin pihassa, eiks je?

Kevään eka nurmikonleikkuu

Katselin vielä viikko sitten, että eeiii, ei tämä ruoho vielä leikkuria tarvitse. Viime viikon sateet ja niiden jälkeen tulleet lämpimät ilmat saivat nurmikon kuitenkin venähtämään niin, että perjantaina ei meinannut enää nähdä ikkunoista ulos. Lauantaina oli pakko sitten tarttua voikukkaa sarvista kiinni ja käydä hakemassa leikkuri.

Yksi siivu leikattu, tusinan verran vielä jäljellä. Huoh.
Näin ekan kerran kunniaksi leikkasin aika korkealla terällä, joten jälki ei ole ehkä maailman siisteintä. Seuraavalla kerralla sitten golf-kenttäpituuteen (no ei sentään). Ja joo, meidän käsitys nurmikosta on voikukkapelto...


Meillä on kahden naapurin kanssa tällainen päältäajettava Stigan kimppaleikkuri (kuva on vanha, vuodelta 2008 ja tällä hetkellä Ranskassa asuva siskoni ratissa, mutta kun en muistanut ottaa tuorempaa kuvaa viikonloppuna). Se on ostettu kolmistaan, se on majoitettu yhden osakkaan autotalliin, josta me kaksi muuta käymme sitä sitten hakemassa tarpeen mukaan omille pihoillemme. Kaikilla on sen verran suuri piha, että työnnettävät leikkurit eivät oikein kiinnosta vaikka kyllä tätä meidänkin pihaa on työnnettävällä leikattu helkkarin monta vuotta. Tuollainen päältäajettava on kohtuullisen hinnakas hankinta ainakin jos aikoo hyvän ostaa ja vaatii oman säilytystilansa, joten tämä kimppaleikkuri on osoittautunut parhaaksi ratkaisuksi. Plussana päälle siinä on vielä tekninen tuki ja lomituspalvelu tarvittaessa.

Puolentoista tunnin kasvimaa

No niin, tämän kesän työsiirt... erm, kasvimaa on saatu laitettua. Koko homma meni periaatteella "vähän sinnepäin", osa tarvittavista tavaroista oli pahemman kerran kateissa eikä se muutenkaan niin nuukaa ole. Kaksi oikeanpuoleista penkkiä on perunaa, sain naapurilta siemenperunoita sellaisen määrän, että niillä olisi kylvänyt puolet pitäjää (no ei nyt ihan), mutta laitoin vain pari penkkiä ja kolmanteen penkkiin muutaman pontevimmat idut tehneen perunan. Vasemmanpuoleisessa penkissä on siis muutaman perunan lisäksi kolme hyvin lyhyttä riviä sipuleita, sekä kelta-, puna- että hopeasipuleita ja yksi rivinpätkä pinaattia. Ja that's it.

Ajattelin selvitä helpolla tämän vuoden kasvimaasta. Perunat ja sipulit eivät vaadi harvantamista ja rikkaruohoistakin pääsee kätevimmin eroon haralla, ei tarvitse nyppiä. Pinaatti nyt sitten on kokeilu, että miten se kasvaa. Mummu kertoi kasvattaneensa pinaattia vaihtelevalla menestyksellä, joskus se onnistui, joskus taas ei. Maanlaadulle se on nirso, kirjoissakin puhutaan, että tykkää multavasta ja ravinteikkaasta maasta. Samoin neuvottiin kastelemaan hellekausina usein, koska pinaatti kasvaa helposti yli ja alkaa kukkia. Lajike on Matador.


Vanha palvelija oli messissä taas.

Illan tunnelmakuvia

Muutama maisemakuva tältä illalta

Näkymä naapuriin johtavalta tieltä kohti meidän pihaa.


Piha portilta katsottuna


Allas ja koristeheinät

Huomenna olisi tarkoitus laittaa kasvimaa, vihdoin ja viimein. Naapuri on varannut perunoita idätettäväksi, ostin itse sipuli-istukkaita ja hetken mielijohteesta myös pinaattia. Saa nähdä miten pinaatti kasvaa. Satuin löytämään Karppalasta sipulilajitelman, jossa on kelta-, puna- ja hopeasipulia sekaisin. Ja lisäksi huomenna pahaa-aavistamaton kaupunkikollini (joka toivottavasti ei lue tätä blogia!) tulee tänne myös, joten saan kaverin kasvimaahommiin. Hähää!

Lannoittelua

Sain tänä iltana inspiraation lannoittaa pihan koristekasveja, kas kun koko päivän oli satanut, mutta illaksi tuli aurinko esiin ja oli sen verran lämmintäkin ettei ihan tarvinnut talvipalttoita heittää niskaan. Koska olen vähän pihalla siitä, missä mahtavat meidän kaikki lannoitteemme sijaita, marssin ensimmäiseksi leikkimökkiin, joka nykyään palvelee sekalaisen puutarhatavaran ulkovarastona. Siellä oli tyhjiä pusseja, siellä oli kompostikariketta, siellä oli syyslannoitetta ja jossain alimmaisena oli pussi, jonka kyljessä luki yleislannoite.

Pahalta se karkea, tummanharmaa jauhe haisi, mutta teknisissä tiedoissa luki, että kelpaa erityisen hyvin hyötypuutarhaan, hedelmäpuille ja sen sellaisille. Saa luvan sopia myös siis meidän pioneille, töyhtöangervoille, ruusuille, keisarinkruunuille, tiikerinliljoille, syreeneille, jasmiinille, luumupuille, raparpereille, mantsurianjalopähkinälle, lipstikalle, persiljalle ja oikeastaan ihan kaikelle muullekin, minne sitä heittelin menemään.

Täytyy kyllä sanoa, että tuollainen liki jauhemainen lannoite ei ole ehkä parasta noin siisteyden kannalta, koska osa siitä jauhosta tarttui kosteisiin lehtiin ja kasvit näyttävät rumilta. Jokin siisti (hajuton!) rae olisi ollut siinä mielessä mukavampaa, mutta eipähän tähän hätään moista löytynyt. Sisältä pitäisi siskon mukaan löytyä vielä rodolannoitetta, josta saa tujauksen alppiruusu, pensasmustikat (jos niitä enää on pihan perällä) ja ehkä tuijakin.

Keisarinkruunut

Keisarinkruunu (tunnetaan myös ruskoliljana, mutta mummun mielipide on se, että ruskolilja on eri asia kuin keisarinkruunu) kuuluu mummun suosikkikasveihin ja niitä kasvaakin ympäri pihaa. Se onkin upeanvärinen ja näyttävä kukka kaikkinensa.


Tänään keisarinkruunut näyttävät vielä tältä, kukkasia voi odotella vasta kesäkuun puolella.

Pihan esittely Puutarhablogissa

Viime syyskesällä Puutarhablogi pyysi lukijoita esittelemään oman puutarhansa, mielellään kuvien kera. Minä tartuin heti syöttiin, raapustin tekstin ja lähetin muutaman kuvankin. Niin julkaistiin Puutarhablogin ensimmäinen lukijan pihaesittely, perintöpiha Nurmijärven perämetsissä.

Syreenit

Ah, syreenit! Ei siinä vielä kyllin että ne ovat todella kauniita, kukkiessaan ja muutenkin, mutta se tuoksu! Suosikkiparfyymini on Yves Rocherin syreenintuoksu eikä liene vaikea arvata, että miksi. Syreenit kuuluvat myös mummun suosikkeihin, ei vähiten kukkien ja tuoksun takia, joten voin väittää olevani perintötekijöiden uhri.

Meidän pihassa kasvaa kahta eri lajiketta, jotka kulkevat meillä nimillä talonpoikaissyreeni ja unkarinsyreeni. Talonpoikaissyreeni on todennäköisesti pihasyreeni ja kun netistä hakee hakusanalla unkarinsyreeni, tulee tulokseksi jotakuinkin samannäköisiä pensaita ja kukkia kuin meilläkin on.
Talonpoikaissyreeni (kuvassa) on aikaisempi ja tuoksuvampi, se saattaa lämpiminä keväinä aloitella kukintaansa jo toukokuun puolivälissä, mutta yleensä se kukkii viimeistään yleensä touko- ja kesäkuun vaihteessa. Unkarinsyreeni kukkii selkeämmin kesäkuussa eikä se tuoksu niin voimakkaasti.


Ihan vielä ei tosin ole talonpoikaissyreenikään aloittanut tälle vuodelle. Ylempi kuva on kaiveltu arkistoista.

Luumupuut

Luumupuut kukkivat omenoita aikaisemmin ja ovatkin aloittaneet jo tälle keväälle, vaikka omenapuissa ei näy vasta kuin nuppineulamaisia nuppuja, jos oikein tarkkaan katso.
Meidän pihasta löytyy luumupuita kahdesta paikasta, omenatarhasta ja takapihalta. Omenatarhan puu, tai oikeammin puistikko on vanha ja oikukas, se kukkii ja tekee luumuja miten haluaa.

Nuorempi on istutettu takapihalle vuonna 2006 (tarkka päivämääräkin on mummun tiedossa, oli löytänyt sen vanhasta kalenteristaan merkittynä) ja lajikkeeltaan on mitä todennäköisimmin Kuokkala. Mutta kuten tunnistamatonta omenapuutamme nimitetään Jalmarin omenapuuksi vaarin mukaan, niin olkoon tämä sitten "isän luumupuu". Se on tehnyt miltei joka vuosi luumuja hyvin säntillisesti.


Tämä on se isän luumupuu. Sen vieressä on verkolla (ei niin onnistuneesti) suojattuja juuriversoja, luimme viime syksynä siskon kanssa puutarhaoppaista, että nykyisin kotimaiset luumupuut ovat omajuurisia eli sekä juuri että oksat ovat samaa lajiketta. Ulkomaan tuonnit saattavat sitten olla vartettuja eli vaativampi lajike on vartettu kestävämpään runkoon. Jälkimmäisessä tapauksessa juurivesat ovat väärää lajiketta, mutta tässä tilanteessa niin ei ole.
Luumupuut eivät vaadi kovin kummoista leikkausta ja ilmeisesti eivät kestäkään mitään rajuja parturointeja. Harjoituksen vuoksi olen käynyt tästä isän luumupuusta saksimassa muutaman oksan kevättalvisin.


Ja tässä on sitten se meidän "vanha oikullinen". Tänä vuonna on nähtävästi tulossa ainakin komea kukinta, mutta kuten niin monena vuonna on todettu: kukinnan määrä ei korreloi mitenkään tuotettujen luumujen määrään. Parhaimmillaan tästä varmasti tulisi mieletön määrä luumuja, mutta sen taas näkee. Ikävän kylmää ja sateista ovat luvanneet taas ensi viikoksi, olisi saanut olla lämmintä ja aurinkoista ja paljon pörriäisiä.

Vuorenkilpi

Puutarha-blogi kirjoitti juuri eilen herttavuorenkilvestä joka pihan kaunottarena. Ja niinpä, ei meidänkään pihamme jää ilman vuorenkilpeään. Meidän vuorenkilpi elelee isona mättäänä kiven päällä ja sen seassa majailee aurinkokellomme. Kiven kulmilla on muitakin kasveja: tiikerinliljoja, ruusu ja pioneja, mutta vuorenkilti on asetelman ensimmäinen kukkija.


Vuorenkilven ikivihreät lehdet ovat pihan piristys jo heti kun lumi sulaa sen verran että lehdet tulevat näkyviin.

Eilen on bongattu muutamia ensimmäisiä juttuja: ensimmäiset voikukat kukkivat (ei olisi ollut ehkä niin väliksi) ja ensimmäinen luumunkukkakin on auki meidän nuoressa luumupuussa, vanhassa kränkyssäkin on nuppuja vaikka millä mitalla.

Lupiineja

Lupiinit ovat siitä kivoja, että ne menestyvät jotakuinkin kylvämättä ja kyntämättä. Ne eivät juuri hoitoa tarvitse ja leviävätkin ihan itsestään. Ei liene yllätys, että meidän pihapiirissä paljon lupiineja onkin. Väreissä löytyy vain sinistä/violettia ja hieman harvemmin vaaleanpunaista. Valkoista on joskus ollut yksi yksilö, mutta sitä ei ole näkynyt aikoihin.

No, tänään sorruin paikallisessa kaupassa ostamaan pussillisen kirjolupiinin siemeniä. Mikäli pussin kyljen kuvaan on luottamista, niistä tulee punaista, punaviolettia, keltaista ja lisää sinistä ja vaaleanpunaista. Vielä pitäisi päättää, mihin uusi lupiinipenkki perustetaan. Kovin vaatelias kasvi lupiini ei ole, kiitos sen juurakon omien typpibakteerien ja pussin kyljessä varoiteltiinkin liian ravinteikkaasta maasta. Aurinkoinen paikka sen sijaan saisi olla, kukkivat paremmin valoisassa.
Ikävä kyllä lupiinit eivät kuki vielä tänä vuonna, joten jaksan tuskin odottaa ensi kesää. Kunhan nyt saisin siemenet maahan ensin...

Pihan eläimet

Mitäpä olisi piha ilman villieläimiä? No ei yhtään mitään, vaikka niistä myyristä en niin välittäisikään. Jyrsijöistä sen sijaan oravat ovat mukavia ja niitä tai ainakin niiden jälkiä näkyy paljon pihalla ja ympäristössä. Nämä maalaisoravat eivät ole niin kesyjä ja rohkeita kuin kaupunkilaisserkkunsa, mutta kyllä niitäkin pääsee näkemään satunnaisesti.
Isommista eläimistä metsäjänikset (ja rusakot?) ovat myös hyvin, hyvin yleisiä. Varsinkin näin keväisin niitä näkee iltalenkillä harva se päivä ja joskus onnistuu bongaamaan niitä pihastakin. Perinteisesti ne ovat käyneet talon takana pellolla evästämässä, mutta tällä hetkellä pellossa ei kasva vielä mitään.

Kettuja pääsee harvoin näkemään, mutta talvisaikaan jäljet paljastavat kyllä, että repolaisiakin liikkuu. Taisi kuitenkin olla viime syksynä, kun eräs itsevarma kettu tassutteli pihan poikki kirkkaassa päivänvalossa. Näimme sen keittiön ikkunasta ja tuijotimme suu auki moista ilmestystä. Eipä siinä mitään, minä toivotan kaikki ketut tervetulleiksi, jos niille vaikka maistuisi myyräpaisti.
Supikoiraa en ole koskaan pihasta yhyttänyt, mutta lähistöltä kylläkin. Viime kesänä yksi puolitohelo supikoiran poikanen palloili peltotiellä vastaan keskellä kirkasta päivää. Paikallisen metsästysseuran entinen pj (joka sattuu olemaan naapuri myös) kertoi, että isot supikoirat kelpaavat ruuaksi ilveksellekin.
Sillä ilveksiäkin noilla nurkilla liikkuu, Nurmijärven alueelta tulee nykyisin kuulemma miltei päivittäin ilveshavaintoja ja talvella lähinurkilta loukutettiinkin eräs ilves. Se sai pannan kaulaansa ja jatkaa eloaa seurattuna. Talvisin ilvekset saattavat poiketa pihoihin ja meidänkin pihan poikki olivat jäljet menneet. Viimeistään tässä vaiheessa aloin harkita vakavasti riistakameran hankkimista.

Kasvissyöjistä hirvi, valkohäntäpeura, metsäkauris ja todennäköisesti myös kuusipeura kuuluvat alueen lajistoon. Varsinkin valkohäntäpeurat kulkevat omenatarhassa syystalvella, yleensä maahan on jäänyt omenia ja ne käyvät niitä syömässä. Joinain vuosina talon takana pellolla menee ihan peurojen polku, koska ne käyvät niin usein herkuttelemassa omenoilla, joita ne kaivavat vielä lumen altakin. Tämän tietäen en koskaan aja mäkeä ylös pihaan kovin rehvakkaasti: sitä ei koskaan tiedä mitä pihasta kulloinkin löytyy.

Monen pihan sympaattinen tallustelija siili kuitenkin puuttuu meiltä täysin. En ole koskaan nähnyt kotipuolessa siiliä elävänä ja vain kerran kuolleenakin, keskeltä peltoaukeita, siitäkin on yli kymmenen vuotta jo aikaa. Meidän leväperäinen pihan hoito loisi siilille varmasti otolliset olosuhteet elämiseen, on heinikkoa, pensaikkoa ja risukasaa. Talveksi voisin askarrella talvipesän.

Lintuja en niin tunnista enkä suuremmin seurailekaan, en ole mikään lintubongari, mutta jotain sentään tiedän niistäkin. Käpytikka on tuttu ja yleinen koputtelija, pihan keskellä sijaitsevassa sähkötolpassa on varsinkin näin keväisin tikan tähystys- ja tiedotuspiste. Huhtikuussa harva se aamu oli tikka tolpassa pärryyttämässä kun lähdin töihin. Nyt meno on vähän rauhoittunut, reviiri lie merkitty ja ehkä poikasiakin on jo tulossa.
Talon takana kasvavissa korkeissa, tuuheissa hopeakuusissa taitaa keväisin ja kesäisin pyöriä jatkuvasti sekalainen parvi pieniä lintuja. Ainakin ne saavat sellaisen metelin aikaan jo neljän aikaan aamuyöstä, että minun täytyy tunkea korvatulpat syvälle, jos aion nukkua aamusta. Ne kuuset ovat nimittäin juuri makuuhuoneeni ikkunan takana. No, totta puhuen taidan alkaa jo tottua siihen enkä nykyisin enää herää lintujen melskaamiseen.
Västäräkit ja rastaat ovat myös yleinen näky, isommista linnuista kyyhky, harakka, varis ja fasaani ovat usein nähtyjä tai ainakin kuultuja vieraita. Tänä vuonna peltoaukeille on palannut kiurun lisäksi myös töyhtöhyyppä.

Pihan allas on tarkoitettu ihan vain kasteluvettä varten, mutta siellä elelee melkoinen vesieläinyhteiskunta: hyttysentoukkien lisäksi siellä on sukeltajia, vesimittareita ja hopeaseppiä. Joskus, tosin valitettavan harvoin sieltä bongaa myös suursukeltajan, jolla on mittaa helposti toista tuumaa.

Kasvimaa kunnostettu

(nyt ei ole valitettavasti kuvia, koska kirjoitan tätä työpaikalta ja menin eilisiltana tyhjentämään puhelimestani kuvat)
Kasvimaan paikkaa oli jo sovitelty viime viikolla ja eilisen aikana naapuri oli käynyt vetämässä sen jyrsimellä. Traktorivetoinen jyrsin on kasvimaan kunnostukseen luultavasti paras vaihtoehto, mitä löytyy. Kuten tuosta linkitetyn kirjoituksen kuvasta näkyy, pelto oli talven ja äkeen/kultivaattorin jäljiltä kokkareinen ja epätasainen. Jyrsimen jälkeen se on tasainen ja kuohkea, ilman kokkareita.

Isä hankki jyrsimen joskus reilu parikymmentä vuotta sitten ja sen jälkeen on kasvimaa vedetty aina sillä. Naapuritkin huomasivat jyrsimen edut ja keväisin isä kiersikin pitkin kylää traktorin ja jyrsimen kanssa jyrsimässä milloin kasvimaata, milloin pottupeltoa tai nurmikon pohjaa.
Kun isä kuoli reilu kolme vuotta sitten, juttelimme naapurin kanssa noista maatalouskoneista sun muista. Naapuri ilmoitti heti, että jos olemme sitä jyrsintä myymässä, niin hän ostaa sen kyllä. No, ei ole pelkoa, koska jyrsin ei meiltä lähde mihinkään! Lainattavissa se kyllä on sillä ehdolla, että vetää meidän kasvimaan samalla kertaa. Me emme siskon kanssa näet ole erityisen luotettavia traktorin ratissa ja tällä hetkellä traktorit kaipaisivat kovasti huoltoakin. Naapurissa on kuitenkin toimiva traktori, joten jyrsintä onnistui kaikesta huolimatta.

Lumimarjapensaiden leikkaus

Meidän pihalla kasvaa useammassa paikassa lumimarjaa (todennäköisesti Symphoricarpos albus), joka onkin erittäin kätevä pensas: voimakaskasvuinen, leviää helposti, kasvaa nopeasti ja elää ihan itsestään, ei tarvitse mitään hoitoa. Paitsi alasleikkuun satunnaisin väliajoin, pensaat muuttuvat ajan kanssa kovin risukkoisiksi ja tiheiksi.
Meidän lumimarjat ajettiin perinteisesti silloin tällöin alas ihan niittokoneella, mutta niittokone on myyty ja isäkin kuollut. Pensaat ovatkin olleet vuosia leikkaamatta ja myös sen näköisiä. Tänä keväänä kysäisinkin sitten naapurilta, että mahtaisiko löytyä raivaussahaa ja häneltäpä löytyi. Menisiväthän nuo oksat poikki toki isoilla oksasaksillakin, mutta koska pensaita on niin paljon, ei se oikein houkutellut. Siinä olisi mennyt ikä ja terveys tai ainakin jälkimmäinen. Konevoimaa kehiin siis!


Tästä se lähtee!


Ja tähän tullaan. Minulla ei harmi kyllä ole esittää pihasta kuvaa ennen leikkuuta, mutta tuossa navetan seinustalla (vasemmalla) oli isot pensaat koko matkan ja lisäksi tuossa ajosillan vieressä. Nyt sieltä risukosta paljastui navettakin!

Suosikkipuutarhani Hatanpää

Jos kotipihaa ei lasketa, suosikkipuutarhani löytyy Tampereelta, Hatanpään kartanon alueella sijaitseva Hatanpään arboretum. Asuin muutamia vuosia aivan siinä vieressä ja arboretumissa tuli käytyä harva se viikko kesäisin, yleensä kameran kanssa. Hervannassa asuessani en ihan niin usein siellä käynyt, mutta kun sinne lähdin, tuli yleensä napsittua satoja kuvia, varsinkin jos ruusut kukkivat.

Omana osanaan on kartanon takana sijaitseva ruusutarha, jossa on kymmeniä ruusulajikkeita. Siinä vieressä sijaitsee myös kesäkahvila. Ruusut ovat kukkiessaan aivan upeita ja paikka on suosittu käyntikohde, siellä ei tarvitse yksin taapertaa.


Hatanpäältä löytyy vähän kaikenlaista. Siellä on vanhaa kartanon puistoa, arboretum jossa on satoja, ellei peräti tuhansia kasvilajeja ja -lajikkeita. Vähän kaikkea löytyy: kivikkokasveja, havuja, suo- ja rantakasvillisuutta, perennoja, puita, pensaita. Niin ja niitä ruusuja.


Puutarhan lisäksi siellä on myös kaksi upeata kartanorakennusta. Tai no, toinen (kuvassa näkyvä) on kartanon kesähuvila. Varsinainen huvila onkin, melkein komeampi kuin kartano itse.

Pioneja!

Meidän pihasta löytyy tätä nykyäkahta sorttia pioneja, uudempia ja vanhempia.

Vanhemmat ovat tällaisia näin keväällä ja kesällä tekevät upeat fuksianpunaiset kukat. Olen ollut tunnistavinani tämän jalopioniksi. Mikä se oikeasti on, siitä ei ole mitään käsitystä. Näitä on pihassa ollut puska tai pari jo ainakin 25 vuotta, että sitkeä on.


Tämä on sitten uudempi tulokas, jonka lajista tai lajikkeesta ei ole sitäkään vähää tietoa. Minä en tiedä mistä se on talon päätyyn ilmestynyt, onko syyllinen mummu, sisko vai joku muu. Punaisin kukkasin tämäkin kukkii.

Kuka on syönyt tammen?

Meillä on piha-aidan takana erikokoisia tammentaimia määrissä. Ne ovat perua siltä ajalta, kun pihaa reunusti kaksi suurta tammea ja jotka tietysti levittelivät terhojaan oravien avustuksella ja omine nokkineen. Kun tammet kaadettiin joskus 2000-luvun alkupuolella, saivat taimet valoa ja tilaa.
Joku on nyt käynyt näitä taimia typistämässä talven aikana. Epäilen paikallisia jäniksiä ja rusakoita, koska jälki on näin siistiä, mutten ole tiennyt että tammi kelpaa jäniksille. Syyllinen voi tietysti olla peura tai hirvikin, nypityt oksat ovat meikäläisen rinnan korkeudella suunnilleen.

Lipstikka terhakkana

Talon seinustalla viihtyvä monivuotinen lipstikka eli liperi (Levisticum officinale) on jo näin terhakka. Se on viihtynyt tuossa seinustalla jo muutaman vuoden, siitä lähtien kun se siihen kylvettiin vai siirtoistutettiinko se kasvimaalta, en taida tietääkään tarkalleen.
Hirmuisen suosittua lipstikka ei meidän keittiössä ole toistaiseksi ollut, mutta ihan nätti kasvi se on tuossa. Ja voi, miksen tajunnut hakea pari lipstikan lehtä tämänkin päivän kokkailujen sekaan?

Vanhojen omenapuiden leikkaus

Pihapiiristä löytyy 7 omenapuuta, joista vanhimmat lienee istutettu sotavuonna 1939 ja nuorimmatkin... No, joskus silloin. Eli ikää riittää ja kokoakin. Omenapuiden leikkaus ei ole kai koskaan ollut ihan oikeaoppista ja viime vuosina ne ovatkin päässeet rehottamaan ihan miten haluavat. Tänä vuonna oli aika tarttua sahan varteen ja pyytää apuun isoveli perheineen ja naapuri, jolla on jotain hajua aiheesta sekä teleskooppivartinen oksasaha ja moottorisaha.

Osaanhan minäkin teoriassa leikata omenapuita, sehän neuvotaan jokaisessa vähänkään itseään kunnioittavassa puutarhakirjassa. Paha vain että ne ohjeet koskevat yleensä niiden pienien ja oikein leikattujen puiden kynimistä. Missään ei suoranaisesti neuvota, miten tulee menetellä, kun parturoitavana on harakanpesämäinen puuvanhus.
No, aika pitkälle pääsee puhtaalla maatiaisjärjellä. Kuivat oksat pois, latvukseen tilaa ja valoa, toisiinsa nojaavat oksat pois ja niin edelleen. Näillä siis lähdettiin, kuvia on alla, mutta lopullisia tuloksia kertoilen syksyllä tai joskus silloin.

Puu nro 1

Punakaneli. Oli risukkoinen kaveri.


Tässä sama puu leikkauksen jälkeen, tosin hieman toisesta kulmasta kuvattuna. Joka tapauksessa latvus on selkeästi harvempi kuin ennen leikkausta. Tähän voimme olla varsin tyytyväisiä.

Puu nro 2

Punakaneli tämäkin ja tässä alkutilanne. Varsinkin tuo yksi oksa on kasvattanut aikoinaan melkoiset vesiversot (nuo suorat, pystyyn kasvavat versot rungosta oikealle). Niistä ei ainakaan ihan itsestään tule hedelmiä tuottavia oksia.


Ja tässä leikkauksen jälkeen. Osa vesiversoista poistettiin, osa jätettiin, mutta ne typistettiin n. metrin pituisiksi. Näin niiden pituuskasvu loppuu, ne alkavat haaroittua ja tehdä omenaakin vielä joskus.

Puu nro 3

Lajikkeesta ei ole tietoa, nimitämme tätä Jalmarin omenapuuksi edesmenneen vaarini kunniaksi, tämä puuntaimi oli alunperin lähtöisin vaarin äidiltä, joka piti asianaan antaa kaikille lapsille taimen omasta omenapuustaan. Tekee suuria omenoita, myöhäisempi kuin Huvitus, aikaisempi kuin punakaneli. Lähtötilanne oli tämä, järjettömän tiheä ja leikattu aikanaan ihan miten sattuu.


Tässä jo pikkuisen perattuna versiona, mutta vielä siitä lähti muutama oksa. Tämän muotoilua jatkettaneen tulevina vuosina.

Puu nro 4

Taas punakaneli, mutta tästä ei ole jälkeen-kuvaa, tällainen se oli ennen leikkausta. Kovasti on tuosta rungosta lähtenyt vesiversoja ylöspäin. Ne kaikki poistettiin, samoin kuivat oksat ja muutama isompi oksa latvustosta ja toiselta sivulta.

Puu nro 5

Tämäkin on punakaneli, josta ei ole jälkeen kuvaa. Tätäkin harvennettiin latvuksesta vähäsen. Tuosta oikealle kaartuvasta oksantyngästä ei katkaistu kaikkia versoja sen takia että tynkä pysyy hengissä. Vesiversot typistettiin ja niistä toivotaan vielä joskus kasvavan omenaakin.

Puu nro 6

Meidän ainoa Huvitus on vähän onnettomannäköinen krääkky.


Ja vähän se on krääkky leikkauksen jälkeenkin.

Puu nro 7

Rivistön viimeinen punakaneli. Tämä on se puu, joka on kaikkein heikoimmassa kunnossa. Osin se johtuu varmasti siitä, että lähistöllä (näkyykin tuossa takana) kasvaa iso koivu, joka tietenkin haittaa ompun kasvua. Koivukin taitaa olla kaatolistalla, mutta se alkaa olla sen kokoluokan puu, että sitä ei ihan tuosta noin vain kaadetakaan. Omenapuussa oli paljon kuivia oksia, itse asiassa aika iso osa ja lahovikaa oli kaikissa leikatuissa oksissa.


Omenapuuta leikattiinkin todella rankalla kädellä ja siihen jäi ainoastaan noita uudempia oksia. Tämä tulee todennäköisesti kasvattamaan hulppean määrän vesiversoja tänä kesänä muttei ainoatakaan omenaa. Kasvua yritetään myös vähän ohjata pois päin siitä koivusta. Tämäkin puu taitaa olla vähän niinkuin kaatolistalla, jos se tuosta nyt ottaa nokkiinsa.