Pähkinöitä kerrakseen

Meidän mantsurianjalopähkinä on järjettömän tuottelias. Pähkinät ovat vielä vihreitä, mutta kasvaneet jo lopulliseen kokoonsa ja painoonsakin, luulen. Niinpä pähkinäpuun oksilla olikin tietty masentunut ilme, kun pähkinöiden paino vetää niitä alaspäin. Kylmästi teurastin kaikki pähkinät alaoksilta niin etteivät alaoksat roiku enää niin matalalla. Totesin siinä, että sellainen kymmenen pähkinän terttu painaa ihan huomattavasti kädelläkin. Muutamasta isosta oksasta napsin ämpärillisen pähkinöitä, että niitä tosiaan riitti!
Raaoissa pähkinöissä on inhottava tahmainen pinta. Tiesin tämän etukäteen (kantapää opettaa), joten minulla oli työrukkaset kädessä. No, nyt ne hanskat ovat ihan tahmeat sitten.


Tässä pähkinät ovat vielä pieniä.

Kasvimaan kuulumisia

Kasvimaa on päässyt ikäänkuin ihan pikkuisen unohtumaan. No, kesäkuussa kaikkinainen puutarhurointi oli vähän jäissä sairastelun takia ja sen jälkeen onkin ollut pääsääntöisesti joko liian kuumaa tai liian sateista, että olisi viitsinyt vaivautua. Tänään heitin itseni niskaperse-otteella kasvimaalle katsomaan tapahtunutta damagea.

Tilli, se iankaiken vanha on itänyt paikoin. Muutama hentoinen tillintaimi löytyi rikkaruohojen seasta. Kyllä siitä riittänee ainakin kerraksi höystöä uusille perunoille, kunhan tuosta vähän kasvavat. Salaattirivissä ei näy sitten mitään, mikä muistuttaisi salaattia edes etäisesti.
Pinaatti on myös tuomittu epäonnistuneeksi. Se ei itänyt alun alkaenkaan ja löysin penkistä vain muutaman pinaatiksi luettavissa olevan taimen. Nyt en löytänyt enää niitäkään.
Sipuliahan minulla oli kolmea sorttia, puna-, kelta- ja hopeasipulia. Harmi kyllä en muista missä järjestyksessä niitä istutin omiin riveihinsä, mutta väristä päätellen punasipuli on keskellä. Se onkin varsin pontevasti lähtenyt kasvamaan. Yhden rivin sipulit (epäilen sitä hopeasipuliksi) ovat aika vaivaisia ja kolmannen rivin (eli todennäköisesti se tavallinen keltasipuli) ovat ok.

Perunat sen sijaan ovat kiitollisia kasvatettavia. Kun piti huolen että ne pääsivät hyvään kasvuun, ei rikkaruohoilla ole ollut paljon sananvaltaa penkissä. Peruna peittää ne hyvin. Tänään raivasin perunapenkeistä lähinnä ne suurimmat rikkaruohot, jotka yrittävät kurottaa perunoiden ylitse. Yhden juuret olivat lähellä perunaa ja nykäistessäni rikan irti maasta paljastui pieni, mutta kaunis perunanmukula. Ehkä siis ei ole ihan hukkaan mennyt laiskottelu?

Kukkamaan kuulumisia

Harmi kyllä, minulla ei ole esitellä kuvia varsinkaan noista sääkukista, joita kerroin istuttaneeni kukkamaan pätkääni. Ne ovat nimittäin auringossa auki ollessaan todella kauniita suurine loistavan oranssine kukkineen. Leijonankidat sen sijaan eivät menesty. Ne kukkivat ne kukkansa loppuun ja ovat sitten näyttäneet vain vihreiltä, lisää kukkia ei ole tullut. Ihan sama juttu haudoilla, joilla leijonankitoja on myös. Onneksi tuo hopea-jokin sentään on näyttävä sekä täällä kotona että erityisesti haudoilla.

Meillä on hoidettavana kaksi hautaa Nurmijärven hautausmaalla ja kukkien valinta on joka vuosi vähän kinkkinen juttu. Mitä oli viime vuonna? Entä sitä edellisenä? Menestyivätkö ne vai kituivat? Ei saisi vaatia nyppimistä, pitäisi kestää kuivuutta, varjoakin jonkin verran tai sitten hakkaavaa sadetta, miten säät kunakin vuonna menevät. Kauniilta pitäisi näyttää ja aina olisi plussaa, jos ei ihan samaa olisi joka toisella haudalla.
Orvokki ei ole nypittävyytensä takia paras ratkaisu, vaikka niitäkin näkee kyllä. Hopeavillakko on kestävä ja hieno reunuskasvi, mutta niin yleinen. Korvaajaksi sopii vaikka tuo hopea-jokin tai muratti, olikohan viime vai edellisenä vuonna kun reunuskasvina oli murattia, joka pärjäsi kivasti ja näytti kauniilta.
Verenpisarat ovat hyvin kauniita, mutta eivät tykkää runsaista sateista. Moni muu kukkanen vaatisi puolestaan valoa enemmän kuin hieman varjoisalla hautuumaalla on tarjolla.
Tässä nyt jotain, mitä tuli mieleen äkkiseltään, täytyy varmaan siskolta kysellä enemmän, että mitä kaikkea siellä onkaan ollut ja miten ne ovat menestyneet.

Monella haudalla näkee erilaisia perennoja, meidänkin hoidettavista toisen kiven takana ja sivuilla kasvaa osin villiintynyttä kotkansiipeä, joka menestyykin hyvin. Sitä on aika monella muullakin haudalla. Suunnittelin, että sitä voisi siirtää teoriassa myös toiselle haudalle.
Kuunliljan eri muodon olisivat erittäin kauniita, kukkien lisäksi niissä on usein myös näyttävät lehdet, joten ne ovat koristeellisia vaikkeivät kukkisikaan. Kuunliljakin on todella yleinen näky hautausmaalla.
Joillain haudoilla on myös pieniä havupensaita, lähinnä pallomaista tuijaa. Olisi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen idea, mutta meidän haudalla on pieni ongelma siinä, että kukkapenkki on ihan sinä hautakiven edessä eli kaikki vähänkään korkeammaksi tulevat kasvit peittävät hautakiven. Voisi kai jonkin pienen pensaan istuttaa kiven sivullekin, mahtaisikohan seurakunta tykätä sellaisesta kyttyrää?

Kuten rivien välistä voi lukea, hautausmaalla käydessä tulee harrastettua teollisuusvakoilua. Katselen muita hautoja ja millaisia istutuksia niiltä löytyy, mikä näyttää hyvältä, mikä näyttää menestyvän, mitkä ovat toimivia väriyhdistelmiä ja niin edelleen.

Omppuja tuloillaan

Omenoita on tulossa tänäkin vuonna, ainakin mikäli uskomme siihen että noista moniaista raakileista edes jokunen kehittyy kypsäksi asti. Luumuissa sen sijaan on raakileita näkyvissä kovin, kovin vähän.
Peurapukkikin kävi katselemassa, miltä näyttää ensi syystalven ompputilanne.

Ruusu kukkii

Tämä vaaleanpunainen ruusu asustaa tällä hetkellä kiven vieressä tiikerinliljojen ja pionien välissä. Se siirrettiin siihen 2000-luvun alkupuolella syreenipensaan alta, missä se oli vuosikausia kitunut pienenä piikikkäänä oksana. Mummu sitä tiesi sieltä alkaa etsiä ja yhdessä saimme kaivettua pienen risun väljemmille vesille. Siitä on tullut komea pensas, joka kukkii vaaleanpunaisin kukin.
Lajikkeesta ei ole tietoa, mutta ottaen huomioon kukan ulkonäön ja vuosikymmenten iän, mustialanruusu ei ehkä olisi kelvoton arvaus.

Luonnonkasveja, osa 4

Koristeellinen sananjalka (Pteridium aquilinum) eli meidän kielenkäytössä saniainen on yleinen näky pihan sivustoilla. Joskus se yrittää tulla nurmikolle asti, mutta leikkaus pitää sen kuosissa.

Luonnonkasveja, osa 3

Kielo majailee edellisessä postauksessa mainitun kevättähtimön vieressä, siellä aidan villillä puolella. Siinä on sellainen neliön tai parin laajuinen alue, jossa on paljon kieloja. Se alkoi muutamasta hassusta kielonlehdestä joskus silloin kun olin vielä penska, mutta nyt se on laajentunut suuremmaksi alueeksi.

Luonnonkasveja, osa 2

Tämä kaveri on mitä suurimmalla todennäköisyydellä (lue: Google) kevättähtimö, Stellaria holostea. Se kukki toukokuussa aidan vieressä kovin runsaasti ja on kovin kaunis kukkiessaan. Sen viereen on majoittunut kieloja.
Tämä aidanvierusta on aidan "väärällä" puolella eli lähes täysin luonnontilaista aluetta. Ei niittoa, ei haravaa, ei istutuksia, ei lannoitusta, ei kastelua. Siksi onkin kiva että sinne ilmestyy tällaisia kauniita kukkasia ihan tuosta noin vain, yllättäen ja pyytämättä.

Luonnonkasveja, osa 1

Kissankello on löytänyt tiensä leikkimökin seinustalle vuosia (vuosikymmeniä?) sitten. Ensin vain muutaman kellon voimin, viime kesänä koko seinusta oli kelloja sinisenään. Tänä vuonna kukinta on näyttänyt vaivaisemmalta, liekö huono vuosi vai ovatko vasta aloittamassa, en tiedä.

Töyhtis kukkii

Töyhtöangervo on paitsi näyttävä, myös erilaisten pörriäisten mieleen. Aurinkoisena päivänä suurissa pensaissa käy kova surina.

Karviaisia tuloillaan

Tämmöisiäkin löytyy puutarhasta.

Tunnistamaton kukkija

Oikeastaan minun pitäisi tunnistaa tämä nyt kukkimaan alkanut kasvi, joka on... No, ei voi sanoa että yhtäkkiä ilmaantunut, mutta jotenkin vain joskus tänne päätynyt, sinne tänne nurmikolle. Ei meinaa ruohoa uskaltaa leikata kun nämä ovat niin kauniita.

Mantsurianjalopähkinä komeana

Mantsurianjalopähkinä on nyt komeimmillaan, tosin sitä lehdillä ja laajalle ulottuvalla oksistolla keikailua riittää aina lehtien putoamiseen asti ja se on aika vaikuttava ilmestys lehdettömänäkin, jos pysähtyy katsomaan.


Ja pähkinöitä on tulossa tänäkin vuonna.

Tulevia kukkijoita

Tässä muutamia koristekasveja, jotka eivät ole vielä aloittaneet kukintaansa

Jalopioni on jo nupulla. Vastoin aiemmin annettua tietoa pihasta löytyykin kolmea sorttia pioneja: tillipioni, talonpoikaispioni ja tämä jalopioni. Ja kaikki kukkivat kätevästi vähän eri aikoihin, ensimmäisenä aloittaa tillipioni jo hyvissä ajoin toukokuun puolella ainakin tänä vuonna. Sitä seuraa talonpoikaispioni kesäkuussa ja nyt, juhannuksen korvilla vihdoin myös jalopioni.


Töyhtöangervo näytti vielä viime viikolla tältä, kukinnot ovat muuttuneet kermanvalkoisiksi juhannuksen aikana. Töyhtöangervo on yksi suosikkikasveistani, se kasvaa isoksi ja näyttäväksi pensaaksi, kukkii ahkerasti, ei vaadi kerran kotiuduttuaan juuri kummoista hoitoa ja ja todella näyttävä ja nätti.


Altaan reunalla kasvava rikko (Saxifraga, jos nyt oikein muistan, sisko korjatkoon) on viihtynyt oikein hyvin ja leviää suorastaan silmissä. Pienet valkoiset kukat ovat juuri tuloillaan.


Tiikerinliljan kukintaa saadaan vielä odottaa vaikka pontevia varsia on jo lykännyt.

Kasvimaata

Suvun puutarhaperinne kertoo, että juhannukseen mennessä on porkkanat oltava harvennettuina. Tiedä sitten miksi. No, porkkanaa minulla ei ole, mutta kasvimaan rikkaruohokantaa kyllä harvensin tuossa joku ilta. Kuten kuvasta näkyy (hyvällä mielikuvituksella), sipulit ovat jo kovasti komeita ja niiden ympäriltä oli helppo nyppiä rikkaruohot pois, välithän oli harattu. Pinaattirivi sen sijaan on vähän harvahko toistaiseksi ja siitä piti ihan tarkkaan katsoa, että mikä on pinaatti ja mikä ei. Saa nyt nähdä tuleeko sieltä pinaattia ollenkaan.

Jasmiini täydessä kukassa

On se kaunis ja tuoksuu naapuriin asti.

Omenoista

Täysin puutarhoihin liittymättömästä blogista eli Paras aika vuodesta - blogista löysin sattumoisin osuvan kommentin:

omenapuiden ongelma on se, että niistä tulee omenoita.

tämä saattaa kuulostaa romanttiselta ja ihanaiselta omavaraistalouden ajalta. joku saattaa ehkä nähdä silmissään omenanpoimintatalkoot, joissa nuoriso tikkaiden varassa roikkuen poimii punaposkisia hedelmiä puista, iloisesti ystävien vitseille nauraen. kypsät hedelmät viedään ehkä mehuasemalle, ja pitkin talvea nautiskellaan takkatulen ääressä kotitekoista, lisäaineetonta omenamehua.

tämä mielikuva on vaarallinen ja väärä.

oikeasti omenoita noukitaan maasta selkä hoosiannaa ulvoen ja kiroillen. puolet omenoista on mätiä, siitä kohdasta, johon on kätensä iskenyt. puolet lopuista on madonsyömiä tai linnun piloille hakkaamia. jäljelle jäävä neljännes ei yhtäkkiä enää tunnu läheskään vaivan arvoiselta - etenkin kun muistaa, ettei pidä omenamehusta.

(puussa oleva omenat voi kyllä poimia tikkailla, mutta ne ovat raakoja.)

suosittelen, että epäuskoiset muuttavat noin kymmeneksi vuodeksi asumaan taloon, jonka pihalla on 15 omenapuuta.

© Liina, lainattu luvalla.

Siinä siis maaseudun raadollisuutta kerrakseen ja näinhän se aika pitkälle meneekin, vaikka miten haluttaisiin tarjota romantiikannälkäisille kaupunkilaisille vähän kauniimpaa kuvaa omenapuista ja sadonkorjuusta. Omenoiden syöminen suoraan puusta on ihan toinen juttu kuin niiden järjestelmällinen kerääminen useamman aarin alalta. Sitä paitsi tuosta purkauksesta unohtuivat ampiaiset, jotka nekin ovat innokkaasti jäystämässä omenoita, joiden kuori on rikkoutunut ja ampparit pääsevät käsiksi makeaan hedelmälihaan.

Niin että jos meidän omenoista iso osa jää peurojen evääksi, niin siihen on olemassa ihan syynsä...

Joka sortin kukkamaa

Vihdoin ja viimein olen saanut istutettua meidän pieneen kukkapenkin pätkään jotakin ja ajattelin saman tien panna siihen vähän joka sorttia. Oikealla olevat kolme oranssikukkaista (kukat nyt kiinni) ovat sääkukkia, jotka aukeavat auringonpaisteessa. Keltaiset vasemmalla takana ovat leijonankitoja ja vasemmalla edessä oleva hopeahäkkyrä on... jokin.
Tarkoitus oli alunperin viedä noita sääkukkia haudoille, mutta ajattelin sitten että toinen hauta ei ainakaan ole kovin aurinkoisessa paikassa ja toinenkin maksimissaan puolivarjoinen, joten varjossa sulkeutuvat sääkukat eivät ehkä olisi paras ratkaisu. No, leijonankidatkin viihtyvät kyllä auringossa, mutta katsotaan miten käy. Tuota hopeahäkkyrää oli tarkoitus viedä vain haudoille, mutta ajattelin sitten kokeilla sitä myös kotipihassa, joten otin tähän yhden ja vien haudoille yhden leijonankidan enemmän.

Ei mitään

Tuo kuvassa näkyvä sininen ruukku on virallinen ei mitään. Joitain vuosia sitten lähdimme siskon kanssa käymään paikallisessa puutarhassa "ihan vain katselemassa, mitään ei osteta". Minulla ei ollut edes lompakkoa mukana, siskon oli vähän pakko ottaa kun hän ajoi ja ajokortti oli lompakossa. Ja se olikin hyvä, sillä jotenkin mystisesti mukaan tarttui tämä hieno sininen ruukku ja valkoinen uudenguineanliisa eli se oli siis ei mitään.

Tässä ruukussa onkin kesä toisensa jälkeen ollut vaikka mitä. Siihen juuri ja juuri mahtuu istuttamaan kaksi normaalin kokoista ruukkutainta. Ruukku on sen verran korkea, että siihen voi istuttaa roikkuvia kukkia, mutta sen verran tukeva ja painava, että voi huoletta laittaa korkeampiakin kasveja. Ruukku on myös sen verran huomiotaherättävä, että siihen voi istuttaa myös pientä ja matalaa, viime kesänä siinä oli muistaakseni jotain maksaruohoa ja rikkoa, joista ainakin jälkimmäistä siirrettiin syksyn tullen altaan reunamille. Sinisen värin kanssa sopii aika moni väri yhteen, niin että se on osoittautunut monikäyttöiseksi kapistukseksi.

Tänä vuonna päätin istuttaa siihen kaksi matalahkoa verenpisaraa, toinen pinkki, toinen valkoisen ja vaaleanpunaisen kirjava.

Ruusukin alkaa kukkia

Aivan kuin salaa pääsi pihan ruusuaidanne aloittamaan kukkimisensa. Kai se vain on niin keskeisellä paikalla, että aina kun siitä kulkee ohitse, on menossa enemmän tai vähemmän kiireellä johonkin suuntaan enkä ole sitten huomannut edes nuppuja.
Ruusu on kaiketi ikuisuuksia vanha, kuten niin moni muukin asia meidän pihalla ja jos muistan oikein, se on valamonruusuna ainakin myyty. Saattaa tuo hyvin ollakin valamonruusu.

Peruna!

Hieman edellistä uskottavampi kuva meikäläisen perunoista. Terhakoita ovat!

Jasmiini

Tämä kukintaansa aloitteleva kaunotar on meidän kielenkäytössä jasmiini, mutta luultavasti virallisesti se tunnetaan pihajasmikkeena (Philadelphus coronarius). Lajintunnistus ei ole ihan varma, mutta jokin jasmikkeisiin kuuluva pensas kuitenkin. Se on päättänyt tänä vuonna kaunistaa puutarhaa jo kesäkuun puolivälistä alkaen ja tuoksuu aivan huumaavalta. Piha on yhtä suurta sinfoniaa, kun yhdessä nurkassa kukkii unkarinsyreeni, toisessa juhannusruusu ja kolmannessa nyt sitten jasmiini.

Mummun kertoman mukaan jasmiini on tullut pihaan vähän vahingossa. Joskus kun isä oli pikkupoika (eli ennen sotia) oli taloon ostettu ilmeisesti omenapuita kiertelevältä kaupustelijalta. Myyjä oli luvannut laittaa tilaukseen mukaan jotain ylimääräistä, mutta ainoa ylimääräinen toimituksessa oli kuiva oksanpätkä. Vaari totesi, ettei tuosta mitään tule. Mummu totesi, että kokeillaan ja lykkäsi sen vanhan talon vieressä olevaan kukkamaahan pystyyn. Oksanpätkä sai juurilleen milloin mitäkin, kahvinporoja tai potan huuhteluvedet, keittiön ikkunasta oli helppo heittää ulos. Ja sehän alkoi kasvaa ja kukoistaa!
Liekö se sama pensas tai pistokas alkuperäisestä pensaasta, joka sittemmin on siirretty aidan viereen kasvamaan. Silloin kun olin lapsi, jasmiini ei kukkinut eikä muutenkaan viihtynyt ihan sataprosenttisesti. Luultavasti syynä olivat suuret tammet, joiden varjossa se joutui kasvamaan. Aina joinain vuosina se kyllä kukkasiakin teki.
Varsinaisesti se alkoi rehottaa sen jälkeen kun tammet kaadettiin 2000-luvun alkupuolella. Siitä lähtien se onkin kukkinut runsaasti joka kesä.

Olisi kiva tietää, miten tuota jasmiinia lisätään, voiko siitä ottaa pistokkaita ja jos voi, niin miten. Haluaisin nimittäin mielelläni vähän muuallekin jasmiinia kasvamaan.

Elämänlanka

Elämänlanka, karhunköynnös, isokierto. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta niin on kyllä pahimmalla vihollisellakin. Calystegia sepium on kuitenkin tieteellinen nimi. Kaunishan tuo köynnös asiallisesti ottaen on kukkiessaan, mutta elintavoiltaan häijy vihulainen.


Se nimittäin peittää alleen aivan kaiken. No, omenapuuta se ei ehtinyt koskaan peittää kokonaan, vaikka yritystä kyllä oli. Meidän pihassa se pääsi perennapenkissä valloilleen muutama vuosikymmen sitten ja lopputulos oli se, että perennapenkki on tänä päivänä pääasiallisesti nurmikkoa. Myös elämänlangan valtaama marjapensaikko on nurmikkona nykyisin.
Elämänlankaa onkin enää lähinnä tähteellä likakaivojen ympäristössä, jossa on kasvanut lumimarjapensasta, jotka kuitenkin leikattiin alas tänä keväänä. Lumimarjan varjosta on kaivojen ympäristössä alkanut kasvaa sananjalkaa. Ja sitä elämänlankaa. Tässä on kuva ennen kuin lähdin riipimään suurimpia elämänlankoja pois tuolta, että sananjalat ja lumimarjat eivät kokonaan tukehdu.

Kymmenen pisteen vinkki: jos pihallasi ei ole elämänlankaa, älä hanki sellaista riesaa itsellesi!

Hellepäivän hienoimmat

Hellepäivänä on parasta keskittyä auringossa lorvimisen lisäksi ihastelemaan pihan kukkia.

Ensimmäiset keisarinkruunut ovat nyt auki.


Talon päädyssä oleva juhannusruusu on jo niin kauniisti kukassa, että mahtaakohan kukintaa riittää juhannukseen asti lainkaan. Joka tapauksessa tuoksu on upea.


Ja alppiruusua ihailemme mummun kanssa kilpaa. Joka oksan päässä on kukinto ja kaikki ovat nyt auki. Maailman parasta on se, että alppiruusu on suoraan keittiön ikkunan alla ja sitä voi ihailla sisältäkin helposti.

Kasvimaalla

Olen tässä pari päivää noitunut sadetta, ettei minun tarvitsisi kastella kasvimaata, mutta kun tämänpäiväinen ukkospilvikin meni ohitse, niin oli pakko tarttua kastelukannuihin ja kastella itse. Ennen kastelua myös harasin penkit ensimmäisen kerran. Varovainen sai olla pienten taimien kanssa, mutta kyllä sieltä nyt suurin osa rikkaruohoista käänsi juurensa kohti taivasta.

Kuvia kuvien perään

Lupiinit


Talonpoikaispionissa on ensimmäiset kukat auki.


Ei mene kauaa siihen, että ensimmäinen keisarinkruunu avaa kukkansa.


Alppiruusu oikein mahtailee kukinnallaan.

Rötväilyä aurinkotuolissa

Kasvimaa huutaisi nyppimistä ja vettä, omenatarha viikatetta, kukkapenkit kitkemistä ja pari muutakin pikkuprojektia olisi hyvä tehdä, mutta koska ulkolämpötila on hellelukemissa ja olen vielä toipumassa viime viikon flunssasta, päivän agenda koostui aurinkotuolista, hyvästä kirjasta ja aurinkolaseista.

Tuo vanha Baden Baden-tuoli yhtä vanhoine pehmusteineen on puutarhan paras ostos. Tuokin tuoli on kestänyt meikäläisen ruhoa monet vuodet, se on saanut niskaansa sadetta ja vähän pakkastakin, kun on meinannut unohtua parvekkeelle talveksi. Silti se kestää edelleen. Sen mekanismi on toimiva ja hyvä. Paksu pehmuste on mukava istua, vaikkei enää erityisen nätin näköinen.


Pihassa on menossa koko ajan kauheasti kaikenlaista. Talonpoikaissyreeni on lopettelemassa kukintaansa, unkarinsyreeni aloittamassa. Talonpäädyn juhannusruusussa oli auki jo ensimmäinen kukka ja nuppuja on riittämiin. Jasmiini on täynnä nuppuja. Lupiinit kukkivat, alppiruusun ensimmäiset kukinnot ovat auki jo ja joka oksan päässä on kukka huolimatta siitä, että alppiruusuparka on juuri siinä kohdassa, mihin talvella putoaa katolta (puolitoista)metrinen lumikinos. Akileijat kukkivat jo myös.

Salaatit ja tillit

Siskon tilauksesta kylvin tänään rivinpätkän lehtisalaattia, tulee sekä tavallista vihreälehtistä että punertavaa, kähärää bataviansalaattia (Lollo Rosso-lajike) ja näiden lisäksi vielä tilliä. Löysin aarrekaapista vanhan tillinsiemenpussin, jonka parasta ennen päivämäärä oli vuonna 2007. Saa nähdä vieläkö sieltä lähtee mitään itämään vai täytyykö kylvää myöhemmin vielä uudemman kerran uudella siemenellä, jota sitäkin kyllä löytyy.

Iltatunnelmia

Pääsin juuri valittamasta siskolle, että joka päivä kuitenkin räpsii pihalla useampia (kymmeniä) valokuvia, mutta aina ei kuitenkaan jaksa eikä muista blogata kaikesta, mitä siellä näkyy. Niinpä varastossa onkin kasakaupalla kuvia pihalta ja tässä vähän iltatunnelmia toukokuun lopulta.

Naapuriapua

Tämänpäiväinen puhelinkeskustelu jälleen alleviivasi kimppaleikkurin hyviä puolia. Naapuri soitteli leikkurin kuulumisia, edellisellä kerralla katkennut hihna on vaihdettu ja terät samalla. No, viime viikolla osuuskunnan yksi jäsen oli ajanut omaa pihaansa, kun leikkurista oli veto loppunut kokonaan. Syyksi paljastui hajonnut hihnapyörä, joka kuitenkin on vaihdettu nyt sekin ja Stiga on taas iskussa.

Naapuri siinä sitten kyselemään meidän leikkuutarvetta, olen ollut viime viikon flunssassa ja viikonlopun poissa, joten viimeisin leikkuu on tehty tosiaan silloin puolitoista viikkoa sitten torstaina. Tähän aikaan vuodesta se on leikattava viikottain, muuten se reuhahtaa. Ja on se jo paikoin reuhahtanutkin. Minä olen päivät tietysti töissä ja lisäbonuksena loppuviikolle on luvattu kohtuullisia helteitä. Helle ja pitkä nurmikko on hieman ylikuumenevainen yhdistelmä, joten naapuri sanoi, että jos hän tulee ajamaan huomenna aamusta nurmikon, silloin toivottavasti on vielä viileätä. Mitäpä siinä muuta kuin toivottaa tervetulleeksi?

Tunnelmakuvia

Joku itää!

Kävin nyppimässä kasvimaalta muutaman suurimman rikkaruohon pois ja katsomassa, näkyykö siellä mitään. No näkyihän siellä.
Ikävä kyllä minulla ei ollut mukana muuta tekniikkaa kuin kännykkäkamera (mielipiteeni kännykkäkameralla olettujen kuvien laadusta ei ole julkaisukelpoinen), mutta tuo vihreä köntti keskellä kuvaa on ihan oikeasti perunantaimi! Ensimmäinen!
Eikä siinä vielä kaikki: muutama sipulinpiikkikin oli jo pinnalla ja pinaattipenkissä oli hentoinen rivi näkyvissä. Oujee!
Kylvin tänään meidän monivuotiseen persiljapenkkiin vähän lisää persiljaa, koska siinä ei ollut kuin muutama taimi.

Kukkia

Tunnistamaton


Omenapuut ovat näin kauniisti kukassa. Onneksi nyt on luvattu lämpimiä poutapäiviä, joten pölytyksestä on edes toivoa.


Syreenien tuoksu on varmasti huumaava, harmi vain että nuhanenä ei haista ihan kaikkea.


Kukkii se meidän mantsurianjalopähkinäkin.

Ruohonleikkuuta

Ruoho oli leikattu ensimmäisen kerran lauantaina, joten torstaina se oli jo aika epäsiistin näköinen, varsinkin kun olin tehnyt ensimmäisen leikkauksen korkeammalla terällä. Torstaina olikin aika vetää sillä normaalilla 4-5 sentin leikkuukorkeudella.
Jälki oli aluksi siistiä, mutta sitten kuului rynks.


Ja tämä jäi käteen.


Lopputulos oli hieman... sanottaisiinko epätasainen?

Kuten pari kertaa kesässä muutenkin, katkesi ruohonleikkurista terien hihna. Naapuri, jolla leikkuri on säilytyksessä, sanoi että jo sitä odotettiinkin. Yleensä se katkeaa keväällä ensimmäisen kerran, ilmeisesti kai siksi, että se on ehtinyt talven säilytyksessä kuivua ja hapertua sen verran, ettei tarvita välttämättä kuin epäonninen pikku oksa, niin käy näin. Hihnan vaihto on kuulemma vähän inhaa puuhaa, koska sitä varten pitää purkaa koko teräosa, mutta ei auta muukaan.
Ja näitä hihnoja kannattaa sitten olla varastossa jokunen, kas kun niitä ei välttämättä huoltoliikkeistä aina löydy. Eivät kuulemma ole kuluvia osia! Ja katin kontit.

Minusta tuntuu että tämä on tillipioni

Mitä voi kuviin luottaa, niin epäilen vahvasti tämän meidän uusimman pionitulokkaan olevan tillipioni, Paeonia tenuifolia. Pionien koti-sivusto kertoo tillipioneista kaikenlaista mielenkiintoista ja antaa ohjeita niiden hoitoon. Pitäisi olla aurinkoinen ja tuulinen paikka muttei saa pidättää vettä. Aurinkoinen nykyinen paikka on kyllä, tuulesta en ole niin varma, kun on seinän vieressä ja mitä maaperän laatuun tulee, niin minulla on ikävä käsitys, että sieltä kaiken alta löytyy märkä, kylmä ja kostea savi... Mutta on tuo nyt nähtävästi sen verran viihtynyt että kukkasiakin on tänä vuonna tehnyt.
Se kuulemma kuihtuu jo hyvissä ajoin heinäkuussa eikä sitä saa erehtyä kastelemaan vaikka se ruskettuneelta näyttääkin. Ja kosteutta keräävät talvisuojat ovat ehdottomasti nou-nou.

Pionit ovat myös yksi sellainen kasvisuku, jonka edustajia huolisin pihaan mielin määrin. Voih, valkoista, vaaleanpunaista, tummaa pinkkiä, punaista, raidallista, keltaista! Mielellään kerrottuna, vaikka on osa noista yksinkertaisistakin pioneista kauniita, kuten tämä tillipionikin. Ja sitten jos pelkän nimen perusteella pitäisi joku lajike valita, se olisi Scarlett O'Hara.

Maisemaa pihasta

Tällainen maisema avautuu etelän suuntaan talon takaa.


Ja tämä on muutaman vuoden takainen itäsuunta, tuona vuonna kasvimaa oli tällä reunalla.