Myyrät penteleet!

No ei ole varmaan uutinen, että meilläkin on myyriä. Niitä taitaa olla tänä vuonna aika monessa pihassa ja puutarhassa. Ylläoleva kuva on otettu huhtikuun alussa, jolloin alkoi nurmikkoa paljastua vähitellen lumen alta. Tässä vaiheessa tuhojen perusteellisuus ei ole vielä selvinnyt vaan kasat ovat armeliaasti lumen alla.
Onhan meillä ollut myyriä aina. Aiemmin vain niiden kanssa on ollut jonkinlainen yya-sopimus, ne ovat tonkineet vain talon sivusta eivätkä kovin paljon sieltäkään ja ovat saaneet olla pääsääntöisesti rauhassa. Tänä vuonna ne vihulaiset ovat kuitenkin siirtyneet talon sivulta ihan etupihalle, suoraan keittiön ikkunan alle ja muualle näkösälle ja jälki on kuin kyntöauran jäljiltä. Paitsi ettei niin siistiä. Se on selvä sodanjulistus!

Kiroilin hartaasti mielessäni, ettei navetanvintiltä löydy enää vaarin vanhaa Solifer-mopoa, jos se olisi ollut käyntikuntoinen, siitä olisi saanut letkulla sopivasti häkää ja hiilidioksidia tunneleihin. Koska myyriä ei saa enää myrkyttää, on turvauduttava muihin karkotteisiin tai loukkuihin. Naapuri tuossa ohjeisti, että heillä myyrät kiersivät loukut kaukaa, mutta kaupasta saa karkotetta, jonka kuitenkin voinee melko tehokkaasti korvata itsekin tunkemalla suuaukkoihin jotain voimakkaanhajuista. Kanankakka ja valkosipuli mainittiin ainakin.
Etsiskelin netistä lisää vihjeitä ja kaikenlaista haisevaa voisi ainakin kokeilla. Mielessäni välkkyi jo varsinainen tapposekoitus, jossa olisi kahvinporoja, valkosipulia, sitruunaa, luraus pikiöljyä, vanhaksi mennyttä parfyymia ja kolme päivää saappaissa hikoilleet sukat.
Aloitin karkoittamisen kuitenkin tuhkalla, jota on talven aikana saunanpesästä kertynyt. Netistä luin ohjeet, että myyrät eivät pidä tuhkastakaan, hienojakoinen pöly menee sieraimiin ja silmiin. Nakkelinkin tuhkaa jo useammalle suuaukolle tuossa jokin aika sitten, mutta tuhkaa ei ollut tarpeeksi. Tehosta en osaa vielä sanoa muuta kuin että ei ole tullut uusia kasoja maisemiin, joten ehkä se jotain on tehnyt.

Vielä olisi vain se ongelma, että kun nurmikko on täynnään multamöykkyjä, niin miten sitä uskaltaa meidän hienolla ja ah niin nirsolla ruohonleikkurilla ajaa, kun se aika tulee?

Ja toisaalta, ei mitään niin pahaa ellei jotain hyvääkin: luin puutarhalehdestä artikkelin nurmikon ilmastoinnista, mitä meillä ei ole koskaan harjoitettu. No, onpahan nyt ainakin kunnon ilmanottoaukot nurtsilla!