Pihan eläimet

Mitäpä olisi piha ilman villieläimiä? No ei yhtään mitään, vaikka niistä myyristä en niin välittäisikään. Jyrsijöistä sen sijaan oravat ovat mukavia ja niitä tai ainakin niiden jälkiä näkyy paljon pihalla ja ympäristössä. Nämä maalaisoravat eivät ole niin kesyjä ja rohkeita kuin kaupunkilaisserkkunsa, mutta kyllä niitäkin pääsee näkemään satunnaisesti.
Isommista eläimistä metsäjänikset (ja rusakot?) ovat myös hyvin, hyvin yleisiä. Varsinkin näin keväisin niitä näkee iltalenkillä harva se päivä ja joskus onnistuu bongaamaan niitä pihastakin. Perinteisesti ne ovat käyneet talon takana pellolla evästämässä, mutta tällä hetkellä pellossa ei kasva vielä mitään.

Kettuja pääsee harvoin näkemään, mutta talvisaikaan jäljet paljastavat kyllä, että repolaisiakin liikkuu. Taisi kuitenkin olla viime syksynä, kun eräs itsevarma kettu tassutteli pihan poikki kirkkaassa päivänvalossa. Näimme sen keittiön ikkunasta ja tuijotimme suu auki moista ilmestystä. Eipä siinä mitään, minä toivotan kaikki ketut tervetulleiksi, jos niille vaikka maistuisi myyräpaisti.
Supikoiraa en ole koskaan pihasta yhyttänyt, mutta lähistöltä kylläkin. Viime kesänä yksi puolitohelo supikoiran poikanen palloili peltotiellä vastaan keskellä kirkasta päivää. Paikallisen metsästysseuran entinen pj (joka sattuu olemaan naapuri myös) kertoi, että isot supikoirat kelpaavat ruuaksi ilveksellekin.
Sillä ilveksiäkin noilla nurkilla liikkuu, Nurmijärven alueelta tulee nykyisin kuulemma miltei päivittäin ilveshavaintoja ja talvella lähinurkilta loukutettiinkin eräs ilves. Se sai pannan kaulaansa ja jatkaa eloaa seurattuna. Talvisin ilvekset saattavat poiketa pihoihin ja meidänkin pihan poikki olivat jäljet menneet. Viimeistään tässä vaiheessa aloin harkita vakavasti riistakameran hankkimista.

Kasvissyöjistä hirvi, valkohäntäpeura, metsäkauris ja todennäköisesti myös kuusipeura kuuluvat alueen lajistoon. Varsinkin valkohäntäpeurat kulkevat omenatarhassa syystalvella, yleensä maahan on jäänyt omenia ja ne käyvät niitä syömässä. Joinain vuosina talon takana pellolla menee ihan peurojen polku, koska ne käyvät niin usein herkuttelemassa omenoilla, joita ne kaivavat vielä lumen altakin. Tämän tietäen en koskaan aja mäkeä ylös pihaan kovin rehvakkaasti: sitä ei koskaan tiedä mitä pihasta kulloinkin löytyy.

Monen pihan sympaattinen tallustelija siili kuitenkin puuttuu meiltä täysin. En ole koskaan nähnyt kotipuolessa siiliä elävänä ja vain kerran kuolleenakin, keskeltä peltoaukeita, siitäkin on yli kymmenen vuotta jo aikaa. Meidän leväperäinen pihan hoito loisi siilille varmasti otolliset olosuhteet elämiseen, on heinikkoa, pensaikkoa ja risukasaa. Talveksi voisin askarrella talvipesän.

Lintuja en niin tunnista enkä suuremmin seurailekaan, en ole mikään lintubongari, mutta jotain sentään tiedän niistäkin. Käpytikka on tuttu ja yleinen koputtelija, pihan keskellä sijaitsevassa sähkötolpassa on varsinkin näin keväisin tikan tähystys- ja tiedotuspiste. Huhtikuussa harva se aamu oli tikka tolpassa pärryyttämässä kun lähdin töihin. Nyt meno on vähän rauhoittunut, reviiri lie merkitty ja ehkä poikasiakin on jo tulossa.
Talon takana kasvavissa korkeissa, tuuheissa hopeakuusissa taitaa keväisin ja kesäisin pyöriä jatkuvasti sekalainen parvi pieniä lintuja. Ainakin ne saavat sellaisen metelin aikaan jo neljän aikaan aamuyöstä, että minun täytyy tunkea korvatulpat syvälle, jos aion nukkua aamusta. Ne kuuset ovat nimittäin juuri makuuhuoneeni ikkunan takana. No, totta puhuen taidan alkaa jo tottua siihen enkä nykyisin enää herää lintujen melskaamiseen.
Västäräkit ja rastaat ovat myös yleinen näky, isommista linnuista kyyhky, harakka, varis ja fasaani ovat usein nähtyjä tai ainakin kuultuja vieraita. Tänä vuonna peltoaukeille on palannut kiurun lisäksi myös töyhtöhyyppä.

Pihan allas on tarkoitettu ihan vain kasteluvettä varten, mutta siellä elelee melkoinen vesieläinyhteiskunta: hyttysentoukkien lisäksi siellä on sukeltajia, vesimittareita ja hopeaseppiä. Joskus, tosin valitettavan harvoin sieltä bongaa myös suursukeltajan, jolla on mittaa helposti toista tuumaa.